Herttoniemen urheilupuistoon suunnitellaan Liikuntaviraston toimesta muutosta urheilukentän pääkäytölle. Suunnitelmissa kenttä muutettaisiin ’kokopitkäksi pesäpallokentäksi’. Liikuntaviraston esitys liittyy toiveisiin saada pesäpallolle Itä-Helsinkiin ”kilpapituinen” kenttä.
Nyt Itä-Herttoniemessä (Roihuvuoressa) sijaitseva käytössä oleva pesäpallokenttä ei sovi yli C-sarjatason miesten peleihin. Mainetta pesäpallossa niittävä Roihu on näyttävästi kampanjoinut saadakseen oikeutetusti lajille tunnustusta kaupungin puolelta lisäkentän muodossa.
Kaupungin vastauksena oli ensiksi suunnitella kenttä Myllypuron liikuntapuistoon, mutta muiden hankkeiden viedessä osan pesäpalloon vihitystä rahasta on Liikuntavirasto päätynyt esittämään korvamerkityillä pesäpallorahoilla Herttoniemen urheilupuiston kentän muuttamista lajille sopivaksi. Tällöin rahat riittäisivät arvioiden mukaan tällaisenaan. Varattu summa on kooltaan 600 000 euroa. Myllypuron ratkaisu olisi tätä kalliimpi ja Herttoniemessä alempi hinta selittyy osaltaan sillä että se rakentuisi suurelta osin olemassa olevan kentän päälle.
Suunnitelma on kuitenkin törmännyt vastatuuleen Herttoniemessä muutoksen estäessä ammattimaisemman jalkapallon peluun kentällä. Esityksen takana olevat virkamiehet ovat olleet silminnähden ällikällä lyötyjä törmätessään vastustukseen tuodessaan ilouutista rahoituksesta, kaupungin osalta unohdetulle kentälle, urheilupuiston ehostamiseen – vaikkakin kentän luonnetta muuttaen.
Itselleni vastustuksen syy näyttäytyy varsin selvänä. Herttoniemen kaupunginosa on iso ja eri alueilla on tiettyjä ominaispiirteitä jotka juontavat aina alueiden perimmäiseen luonteeseen asti. Pesäpallon peluu kaupunginosassa painottuu Itä-Herttoniemeen ja jalkapallon peluu Herttoniemenrantaan sekä Länsi-Herttoniemeen. Länsi-Herttoniemen osalta syventyminen ammattimaiseen jalkapalloon selittyy perinteikkään jalkapallojoukkueen Herttoniemen Tovereiden – HerTo:n suosioon sekä urheilupuiston vieressä sijaitsevan Herttoniemen Yhteiskoulun jalkapallopainotukseen.
HerTo:n yhteys urheilupuistoon on lisäksi erittäin selvä. Nimittäin kyseinen Herttoniemen urheilupuisto on HerTo:n talkootyöllä rakennettu vuonna 1921. Tästä asti kenttää on käytetty jalkapallon peluuseen. (Kirjoitin aiheesta ja Herttoniemen jalkapallohistoriasta laajemmin vuonna 2012 Herttoniemeläinen -lehteen, linkki: ’Jalkapallo Herttoniemessä’ s.24-)
Alueen asukkaana mielipiteeni on yksinkertainen: Kauan kaivattu kentän ehostus ja parannus täytyy tehdä niin että HerTo:n toimintaedellytykset turvataan.
Liikuntaviraston järjestämässä keskusteluillassa aiheesta nousi asukkailta ehdotus molempien lajien mahdollistamiseksi urheilupuistossa. Vaihtoehtoisessa suunnitelmassa kilpapituinen pesäpallokenttä sijoitettaisiin urheilupuiston läntiseen osaan jossa nyt on huonokuntoinen pieni hiekkakenttä. Vaihtoehtoisen suunnitelman tarkat piirrustukset asettivat myös kyseenalaiseksi Liikuntaviraston esityksen asettaa pesäpallokenttä nykyisen kentän päälle koskematta kentän pohjoista ja itäistä laitaa reunustavaa ruohoista harjannetta.
Keskusteluillasta on myös Roihu:n sivuilla kirjoitus, josta olen pääosin samaa mieltä. Kuitenkin sitaatissa oleva maininta ”On kamalaa, jos yleiselle hyödylle ja totuuden nimissä myös lajien väliselle tasa-arvolle sanotaan ei vain muutaman äänekkään vastustajan vuoksi” on mielestäni harmillinen sen ollessa mielestäni harhaanjohtava. Rohkenen väittää enemmistön asukkaista koko Herttoniemen kaupunginosassa olevan urheilupuiston päätoimisen käytön muuttamista vastaan. Tämä ei tarkoita missään nimessä minkäänlaista pesäpallovastaisuutta.
Itse kaupungin päätöksentekijänä ja monta lajia harrastavana koen kaupungin liikuntaan panostamisen täysin riittämättömänä. Näen nykyisen liikuntalautakunnan tekevän kaikkensa vähenevien resurssien puitteissa ja ylläpitävän lupausta myös uusien alueiden liikuntatarpeesta. Yhtälö, lisää alueita – vähemän rahaa, on mahdoton. Lajien kohdalla, kuten juuri pesäpallon kanssa tilanne on kestämätön. Kansallislajia on kohdeltu törkeästi Helsingissä. Viimeksi vietiin kantakaupungista Haapaniemen pesäpallokenttä jalkapallon takia. Päätös oli karu kun vastavuoroisesti ei osoitettu korvaavaa kenttää.
Herttoniemessä pesäpallokenttä löytyy Itä-Herttoniemestä, mutta sitä ei saa toistuvien yritysten jälkeenkään mahtumaan paikalleen kilpapituisena. Tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa ja molemmat vaativat kaupungilta lisäpanostusta kansallislajin eteen. 1.) Herttoniemen urheilupuistoon sijoitetaan molemmat lajit. 2.) Pesäpalloon korvamerkityt rahat osoitetaan Myllypuron liikuntapuistoon.