Guantánamon kauhu – 10 vuotta

Keskiviikkona 11.1.2012 tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Yhdysvaltojen vankileiri Guantánamo Bayssä perustettiin. Seitsemän niistä olin siellä pidätettynä ilman selitystä ja syytettä.

Tuona aikana kaksi tytärtäni varttui ilman minua. He olivat pikkulapsia, kun olin vankilassa, eivätkä he koskaan saaneet vierailla tai puhua minulle puhelimitse.

Suurin osa perheeni minulle kirjoittamista kirjeistä palautettiin heille merkinnällä ”ei voitu toimittaa vastaanottajalle”,  ja ne harvat kirjeet, jotka sain, oli niin perusteellisesti ja tunteettomasti sensuroitu, että perheeni alkuperäisestä sanoman sisällöstä, heidän rakkauden ja tuen ilmaisustaan ei ollut mitään jäljellä .

Osa yhdysvaltalaisista poliitikoista sanoo, että ihmiset Guantánamossa ovat terroristeja, mutta itse en ole koskaan ollut terroristi. Jos minut olisi tuotu oikeuden eteen vangitsemiseni jälkeen, lasteni elämää ei olisi revitty palasiksi, eikä perheeni olisi ajautunut köyhyyteen.

Vasta kun Yhdysvaltain korkein oikeus velvoitti hallituksen asettamaan syytteet minua kohtaan ja tuomaan kanteensa liittovaltion tuomarin eteen, pystyin puhdistamaan nimeni ja olemaan taas perheeni kanssa.

Lähdin Algeriasta vuonna 1990 työskennelläkseni ulkomailla. Vuonna 1997 muutimme perheeni kanssa Bosnia- Hertsegovinaan työnantajani pyynnöstä, Arabiemirikuntien Punaisen Puolikuun yhdistyksen palveluksessa. Toimin Sarajevon toimiston johtajana. Annoimme humanitaarisista apua lapsille, jotka olivat menettäneet omaisiaan Balkanin konfliktien väkivaltaisuuksissa. Vuonna 1998 minusta tuli Bosnian kansalainen. Minulla ja perheelläni oli hyvä elämä, mutta kaikki tämä muuttui 11. syyskuun jälkeen vuonna 2001.

Kun saavuin aamulla töihin 19. lokakuuta 2001, tiedustelu-upseeri odotti minua. Hän pyysi minua seuraamaan itseään kuulusteluihin ja vastaamaan kysymyksiin. Tein niin, vapaaehtoisesti. Myöhemmin minulle sanottiin, että en voinut palata kotiini. Yhdysvallat oli vaatinut paikallisia viranomaisia pidättämään minut ja viisi muuta miestä. Uutisraportit tuolta ajalta kertoivat Yhdysvaltojen uskovan, että olin yhdessä muiden henkilöiden kanssa sunnitellut räjäyttävämme lähetystön Sarajevossa. En ollut koskaan – hetkeäkään – harkinnut mitään sellaista.

Se, että Yhdysvallat oli tehnyt virheen, oli alusta alkaen selvää. Bosnian korkein oikeus tutki Yhdysvaltojen väitteet ja totesi, että minua vastaan ei ollut näyttöä ja esitti minun vapauttamistani syytteistä. Mutta hetkenä, jolloin minut vapautettiin, yhdysvaltalaiset agentit kaappasivat minut ja viisi muuta mukaansa. Olimme sidottuina kuin eläimet ja meidät lennätettiin Guantánamoon, Yhdysvaltojen laivastotukikohtaan Kuubassa. Saavuimme sinne 20. tammikuuta 2002.

En vieläkään voinut uskoa Yhdysvaltojen toimintaa. Luotin siihen, että minun vangitsijani tajuaisivat nopeasti erehdyksensä ja vapauttaisivat minut. Mutta kun en antanut kuulustelijoilleni heidän haluamiaan vastauksia – kuinka olisin voinutkaan, koska en ollut tehnyt mitään väärää – he alkoivat käyttää yhä raaempia tapoja kuulusteluissa. Minua pidettiin hereillä monta päivää peräjälkeen. Olin pakotettu tuskallisiin asentoihin tunneiksi kerrallaan. Nämä ovat asioita, joista en halua kirjoittaa, haluan vain unohtaa ne.

Menin nälkälakkoon kahdeksi vuodeksi, koska kukaan ei kertonut minulle, miksi olin vangittuna. Kahdesti päivässä vangitsijani työnsivät putken ylös nenääni, kurkustani alas vatsaani, jotta he voisivat kaataa ruokaa minulle. Se oli hirvittävää, mutta olin viaton ja niin päätin jatkaa vastalausettani.

Vuonna 2008 vaatimukseni oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä meni aina Yhdysvaltojen korkeimpaan oikeuteen asti. Päätöksessä, joka kantaa minun nimeäni, korkein oikeus julisti, että “lait ja perustuslaki on suunniteltu hengessä, joka vaatii voimassaoloa poikkeuksellisinakin aikoina.” Se katsoi, että vankien kuten minun, välittämättä syytöksen vakavuudesta, on oikeus tulla kuulluiksi oikeudessa. Korkein oikeus tunnusti perustotuuden: hallitus voi tehdä ja tekee virheitä. Tuomioistuin totesi myös, että ”koska seurauksena virheistä voidaan vangita henkilöitä pitkiksikin ajoiksi, kun vihollisuudet saattavat kestää sukupolvien ajan, on kyseinen riski liian merkittävä huomiotta jätettäväksi.”

Viisi kuukautta myöhemmin, tuomari Richard J. Leon tarkisti liittovaltion käräjäoikeudessa Washingtonissa kaikki ne syyt, joita esitettiin minun vangitsemiseni perusteluiksi. Liitteinä oli myös minusta kerättyjä salaisia tietoja, joista en ollut koskaan ollut tietoinen. Hallitus luopui väitteestään, että olimme suunnitelleet pommi-iskua suurlähetystöön,  juuri ennen kun se olisi esitetty tuomarille. Tuomari määräsi kuulemisen jälkeen Yhdysvaltojen hallituksen vapauttamaan minut ja neljä muuta miestä, jotka oli pidätetty Bosniassa.

En koskaan tule unohtamaan vapauttamistilannetta. Kuuntelin neljän muun miehen kanssa kurjassa huoneessa Guantánamossa huonosti kuuluuvaa puhetta kaiuttimen kautta ja kuulin tuomari Leonin lukevan vapauttavan päätöksensä liittovaltion oikeussalissa. Hän vetosi hartaasti hallitukseen, jotta se ei valittaisi päätöksestä, koska “miehet, jotka ovat odottaneet oikeusjärjestelmämme antavan heille vastauksen heille niin tärkeään kysymykseen seitsemän vuotta, on harkintani mukaan enemmän kuin tarpeeksi.” Vapauduin viimein 15. toukokuussa 2009.

Tänään asun Provencessa vaimoni ja lasteni kanssa. Ranska on antanut meille kodin ja uuden alun. Olen kokenut ilon tutustua uudelleen tyttäriini, ja elokuussa 2010 perheeseemme syntyi poika, Yousef. Guantánamo-ajan jälkeen olen opetellut ajamaan autoa, osallistun ammatilliseen koulutukseen ja rakennan elämääni uudelleen.

Toivon taas palaavani töihin palvelemaan muita. Mutta koska vietin seitsemän ja puoli vuotta Guantánamon vankileirissä, vain harvat ihmisoikeusjärjestöt ovat tähän mennessä vakavasti harkinneet minun palkkaamistani. En pidä Guantánamo-ajan muistelemisesta. Muistot ovat täynnä tuskaa. Mutta haluan kertoa tarinani, koska siellä on vieläkin 171 miestä vankeina. Heidän joukossaan on Belkacem Bensayah, joka vangittiin Bosniassa ja lähetettiin Guantánamoon yhtä aikaa minun kanssani.

Noin 90 vankia on vapautettu “siirrettäviksi” pois Guantánamosta. Jotkut heistä ovat maista kuten Syyria ja Kiina, joissa he kohtaisivat kidutusta, jos heidät lähetettäisiin kotiin. Osa taas on Jemenistä, jonka oloja Yhdysvallat pitää epävakaana. Ja niin he istuvat vankeina, joilla ei ole näkyvissä vapautusta – mutta ei siksi, että he olisivat vaarallisia, eikä siksi, että he olisivat hyökänneet Yhdysvaltoihin. Guantánamossa ollut on leimautunut, heillä ei ole paikkaa minne mennä, ja Yhdysvallat ei suostu ottamaan maahan yhtäkään vangeista.

Minulle on kerrottu, että vaatimukseni korkeimpaan oikeuteen on joissain oikeustieteellisissä oppilaitoksissa käytössä oppimateriaalina. Ehkä jonain päivänä tämä tulee antamaan minulle tyydytystä. Mutta niin kauan kuin Guantánamo pysyy avoinna ja siellä on vankeina viattomia henkilöitä, ovat ajatukseni sinne jääneiden kanssa, tuossa kärsimyksen ja epäoikeudenmukaisuuden tyyssijassa.

Lakhdar Boumediene oli ensisijainen asianomistaja Boumediene v. Bush oikeuskäsittelyssä. Hän oli vangittuna Guantánamossa 2002-2009. Felice Bezri on arabiasta kääntänyt tämän tekstin englanniksi, josta suomeksi Henrik Nyholm ja Aila Pervonsuo. (Englanninkielinen teksti: http://nyti.ms/zWuj8Y)

————————————————————-
Yhdysvallat ei ole presidentti Obaman lupauksista huolimatta onnistunut sulkemaan Guantánamo Bayn pidätyskeskusta, vaikka sen perustamisesta tulee keskiviikkona 11.1. kuluneeksi jo kymmenen vuotta.

Joulukuun puolessa välissä Guantánamossa oli edelleen 171 vankia, joista ainakin 12 on ollut siellä koko leirin olemassa olon ajan, tammikuusta 2002. Suomessa Amnesty on tänä syksynä vaatinut viranomaisilta selvitystä Guantánamoon vankeja kuljettaneiden CIA-lentojen mahdollisista pysähtymisistä Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Osallistu mielenilmaukseen keskiviikkona 11.1 Helsingissä. Kokoontuminen Eirassa Pyhän Henrikin aukiolla, os. Tehtaankatu 2, kello 15:00. Määränpäänä USA:n lähetystö.

Mielenilmaus facebookissa

http://www.amnesty.fi/tapahtumat/mielenilmaus-guantanamon-vankileirin-sulkemiseksi